"Paimensukuisiksi lapinkoiriksi sanotaan niitä lapinkoirarekisterissä olevia koiria, jotka polveutuvat
Suomen, Norjan ja Ruotsin poronhoitoalueilta kootuista, tunnettuihin työkoirasukuihin kuuluvista koirista. Näissä koirissa on pyritty säilyttämään Tunturi-Lapin vanhan paimenkoiran olemus, sen tyyppi, rakenne ja luonne".
Lisätietoja paimensukuisista saatte Paimensukuisen lapinkoiran seuran sivuilta, mistä tuo yllä oleva
lainauskin on peräisin.
Paimensukuista lapinkoiraa voisi siis kuvata vaikka termillä: työlinjainen suomenlapinkoira.
Ulkonäössä ja luonteessa ei ole suuria eroja, mutta paimensukuisen kyllä tunnistaa kun se vastaan tassuttelee.
Miksi paimensukuinen lapinkoira / suomenlapinkoira?
Ensinnäkin se on suomalainen rotu! Se on myös yksi maailman kolmesta poroja paimentavasta koirarodusta. Vaikka lukumääräisesti karvakorvia on melkoisesti, niin käyttötarkoituksen perusteella kuitenkin melko harvinaisuus. Rotu on myös erittäin terve ja pitkäikäinen.
Rotu on ulkoilevan ja aktiivisen ihmisen koira. Aina parempi jos omiin harrastuksiin kuuluu retkeily ja luonnossa liikkuminen. Ulkoilu säälläkään ei ole niin väliä: vesisade, lumimyrsky, kireä pakkanen, räntä, jne. Kaikki kelpaa, kunhan pääsee liikkumaan. Kesähelteellä tosin liike saatta olla hieman normaalia hitaampaa, mutta se on ymmärrettävää. Koita itse lenkkeillä villapaita ja mustat pilkkihaalarit päällä +28°C helteessä.
Rodun soveltuvuus eri harrastuksiin on erinomainen ja hyvän luonteensa ansiosta suhteellisen helposti koulutetttavissa.
Luonteeltaan rotu on ystävällinen, seurallinen ja yksinkertaisesti aivan ihana. Lapinkoiran paras luonteenpiirre saattaa olla myös sen suurin heikkous: Se kun luulee että kaikki rakastavat sitä. Joskus sanotaan että lapinkoira on aina läsnä, muttei koskaan tiellä. Se pitää yleensä hyvin paikkansa, mutta on niitä tilanteitakin kun se on aina tiellä ja kuulo ei ainakaan ole läsnä.
"Kyllä jokaisella pitäisi olla oma lapinkoira"
-muinainen sanonta-
